Siirry sivun sisältöön
Siirry hakuun

Vuosi 2011 lyhyesti

Vuonna 2011 Sponda juhli 20-vuotista taivaltaan. Merkkivuoden aikana Sponda toteutti onnistuneesti rahoitusjärjestelyitä ja kehitti prosessejaan, joiden avulla yhtiö tehostaa strategisten painopistealueidensa toteuttamista. Vuonna 2011 valmistuneet kiinteistökehityshankkeet sekä toteutetut kiinteistöostot vahvistivat yhtiön strategian mukaista kiinteistöomistusta kaupunkien keskeisillä paikoilla.

Onnistuneet rahoitusjärjestelyt luottamuslause rahoitusmarkkinoilta

Sponda allekirjoitti vuoden 2011 aikana 50 miljoonan euron suuruisen luottolimiittisopimuksen sekä 375 miljoonan euron syndikoidun lainasopimuksen. Lisäksi vuoden aikana laskettiin liikkeelle skandinaavisille institutionaalisille sijoittajille suunnattu 650 miljoonan Ruotsin kruunun joukkovelkakirjalaina, jonka ansiosta Spondan monipuolinen rahoittajapohja laajeni entisestään.

Merkittävien rahoitusjärjestelyiden onnistuminen haastavassa rahoitustilanteessa on osoitus Spondan hyvästä maineesta luotettavana velallisena. Toteutetuista rahoitusjärjestelyistä saaduilla varoilla uudelleenjärjesteltiin vuonna 2012 erääntyviä lainoja sekä suoritettiin osa vuoden aikana tehtyjen kiinteistöostojen kauppahinnasta.

Toteutetut kiinteistöhankinnat tukevat strategiaa

Sponda vahvisti strategiansa mukaista kiinteistöomistustaan kaupunkien keskustojen keskeisillä paikoilla sekä hyvien liikenneyhteyksien varrella ostamalla Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan Fennia-korttelin. Osto tukee myös yhtiön pitkän ajan tavoitetta kasvattaa toimistokiinteistöjen ja kauppakeskusten osuutta kiinteistösalkussa.

Kiinteistöportfolion rakennetta vahvistettiin vuonna 2011 myös lisäämällä omistusta Kempeleessä sijaitsevassa kauppakeskus Zeppelinissä, jossa toteutettiin vuoden aikana mittava laajennushanke.

Omistusta kasvatettiin myös Tampereen ydinkeskustassa Kauppa-Häme –kiinteistön ostolla. Sponda saneeraa vuonna 1965 valmistuneesta kiinteistöstä toimivan, nykyaikaisen ja viihtyisän liike- ja toimistotalon.

Sponda liittyi vuonna 2011 SRV:n, Ilmarisen, Eteran ja Onvestin kanssa yhteistyössä perustettuun Russian Invest -kiinteistösijoitusyhtiöön, joka tulee sijoittamaan Moskovan ja Pietarin kiinteistökehityshankkeisiin. Spondalla on mahdollisuus ostaa yhteisyritykseltä uusia, kansainväliset standardit täyttäviä kiinteistöjä.

Kiinteistökehityshankkeet etenivät suunnitelmien mukaisesti

Spondan merkittävin käynnissä oleva kiinteistökehityshanke, Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Citycenter, saavutti vuonna 2011 tärkeän etapin, kun kiinteistöön valmistui 4 200 neliön toimistorakennus sekä luonnon valoa tilaan tuova 10-kerroksinen valokuilu. Myös Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevassa Havis Business Centerinä tunnetussa toimistokeskittymässä jatkettiin saneeraushanketta, jossa noin 22 500 neliön kiinteistökeskittymään saneerataan modernia toimitilaa. Logistiikkakiinteistöt-segmentissä valmistui vuoden alussa Metso Automationin uudet tuotantotilat Vantaan Hakkilassa sijaitsevalle logistiikan ja teollisuuden suosimalle Vantaan Akseli -yritysalueelle.

Neljälle kiinteistölle kansainväliset ympäristösertifikaatit

Vuonna 2011 myös ympäristöasiat olivat vahvasti esillä Spondan toiminnassa. Aiempina vuosina aloitetut sertifiointiprosessit tuottivat tulosta, kun neljälle yhtiön kiinteistölle myönnettiin ympäristösertifikaatti osoituksena ympäristöasioiden huomioimisesta sekä kiinteistön rakentamisessa että käytössä. Helsingissä sijaitseville Ruoholahden Tähti -toimistotalolle ja Vuosaaren sataman PortGate-toimistotalolle myönnettiin BREEAM®-sertifikaatit. LEED®-sertifikaatit saivat puolestaan Helsingissä Sörnäistenkatu 2:ssa sekä Citycenterissä sijaitsevat toimistotalot.

Sponda toteutti ympäristövastuutaan vuonna 2011 myös muun muassa edistämällä Energiatehokkuusohjelmaansa, tehostamalla jätteiden käsittelyä sekä lisäämällä ympäristöasioihin liittyvää yhteistyötä asiakkaidensa kanssa. Lisäksi vuoden aikana määriteltiin seitsemän yhtiön toiminnan kannalta oleellista vastuullisuusprioriteettia, joiden toteuttamiseen ja kehittämiseen yhtiön toiminnassa kiinnitetään erityisesti huomiota.

Lyhyesti:

  • Kiinteistöportfolion rakennetta vahvistettiin strategiaa tukevilla kiinteistöostoilla

  • Yhtiö toteutti onnistuneesti merkittäviä rahoitusjärjestelyjä

  • Neljälle Spondan kiinteistölle myönnettiin kansainväliset ympäristösertifikaatit